keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Art Art Art! - Yksi suosikkitaiteilijoistani

Itse en ole maalannut aikoihin mitään, mutta seurannut kyllä innokkaasti mitä taidemaailmassa Suomessa tapahtuu. Yksi suosikeistani on taidegraafikko/maalari Kuutti Lavonen. Itselläni ei ole vielä hänen töitään, mutta toivottavasti joskus saan sellaisen hankittua. Oikeastaan taiteen omistaminen ei tee taiteesta mielestäni kiinnostavaa. Hyvä taide vaan tekee onnelliseksi jo ihan olemassaolollaan. Kuutti Lavosen grafiikkatöissä miellyttää historialliset, kauniisti ja vahvasti toteutetut hahmot.



kuvat: www.kuuttilavonen.com

SUMMER! Kesä on täällä!

Kesä on todella täällä! Ei haitannut aikainen ylösnousu ollenkaan, kun jo kahdeksan aikaan ulkoillessani tuntui auringonpaiste todella lämpimänä. Tätä lisää :) Nyt tulee paineita etsiä loputkin kesäiset vaatteet varaston perukoilta. Kesähankintoihin pitää sisällyttää ainakin ballerinat ja aurinkolasit. Lisäksi joku takki tms ei-niin-lämpimien kesäöiden rientoihin olisi hyvä hankkia. Juhannuksena otetaan kyllä mökille perinteisesti untuvatakki mukaan, eipä tarvitse värjötellä nuotion ääressä, eikä ne hyttysetkään kovin tehokkaasti untuvan läpi pääse imuttelemaan ;)

Palatakseni tuohon DKNY aiheeseen, tässä vielä omat kyseisen merkin (lähes puhkikäytetyt) suosikkijutut:

Ostettu Bangkokin lentokentältä, ollut todella mieluisa. Huomatkaa se valtava auringonpaiste joka kelloon osuu ikkunasta :)
Hankittu Stockmannilta. Tästä tuli suosikkilaukku heti ostettaessa ja on kulkenut monenmoiset juhlat läpi (=elämää nähnyt kapistus). Todella pehmeää laadukasta nahkaa. Tälle täytyy piakkoin löytää seuraaja!

I love DKNY!

Donna Karan on yksi niistä muotisuunnittelijoista, joiden luomuksista pidän. Käväisin taas vilkaisemassa uusia juttuja dkny.com -sivustolla, eikä tarvinnut pettyä. Donna Karanin vaatteista löytyy kivoja arkkitehtonisia (juu kyllä!) koukkuja ja silti ne ovat yksinkertaisia ja rentoja, ilman turhaa pingotusta. Tässä parhaita paloja:

Kuuma kesäpäivä ja tämä mekko päälle!
Silkin ystäville

Todella kauniit kengät kesäjuhliin, saa myös mustana.
Mukava & tyylikäs

Mahtilaukku!

Näitä suosittelen! Vastaavilla DKNY korkkipohjasandaaleilla menin koko viime kesän, oli niin helpot ja mukavat :) Stockmannilla näin näitä jo keväällä, omani oli hankittu Dubaista.  



tiistai 31. toukokuuta 2011

Mobile Beauty - matkapuhelin vailla vertaa

Omenankukkien innoittamana muistin, että onhan minulla "uusi omppu" ollut nyt käytössä muutaman päivän puhelimenakin. Nimittäin todellinen kaunotarApplen iPhone 4, valkoisena. Jonkin verran harmaita hiuksia aiheutti tuon puhelimen käyttöönotto, mutta nyt alkaa sujua kuin tanssi! Alunperin pääsin kokeilemaan jonkun verran mieheni omaa vastaavaa ja siitä syntyi palava innostus iPhoneen. Puhelimen hauskuuksiin on jo pitkään kuulunut mahdollisuus Rovion Angry Birds -peliin ja täytyy tunnustaa, että oman osani olen myös lintua pelaillut :)

Tässä vielä kuvaa puhelimista, (musta lammas on siis miehen vanhempi versio) :

In the garden - puutarhassa

Lempikasvini Orkidea on vaarassa menettää ykköskukan asemansa, vanhat omenapuut olivat jälleen ryhtyneet hämmästyttävään iloitteluun omenankukkien muodossa. Puhdaslinjainen, pelkistetty ja kaunis on omenankukka. Mehiläisetkin tuntuvat olevan samaa mieltä. Syksyllä on luvassa toivottavasti taas hyvä omena(mehu)sato. Räpsin tähän kuvia myös muistakin kukkaystävistä, joita puutarhasta nyt löytyy. Viherpeukalo pitäisi geenien perusteella löytyä, mutta ajanpuutteen vuoksi kasvit saavat pärjätä kukin tyylillään villissä puutarhassamme.